Pukkilan tila

   

Tilan alpakat


Alpakkamme asustelevat sata vuotta vanhassa entisessä navetassa. Tilaan on pyritty jättämään mahdollisimman paljon vanhoja rakenteita, mutta osin on rakennettu uutta. Sähkö ja vesi järjestelmät ovat täysin uudistetut turvallisuus ja käytännön syistä. Alpakkamme saavat vapaasti liikkua sisätilojen ja ulkolaitumen välillä. Aamuin, illoin alpakat saavat monipuoliset rehunsa. Raikasta vettä sekä kuivaheinää on koko ajan saatavilla sekä ulkona että sisällä.


Jörgen

Cultivo Jörgen on syntynyt syyskuussa 2017


Moro mä oon Jörgen! Kavereiden kesken Jörkka. Muutin tänne Pukkilan tilalle 2019 Ypäjältä. Kulttuurishokilta vältyin ja ongelmia tuotti lähinnä valkeakosken murteen opettelu. Mun mielestä mä olen poikalauman ehdoton Kunkku, mutta välillä annan toisten myös kuvitella olevansa. Rrrakastan ihmisiä, etenkin nitä pieniä, jotka tuovat herkkuja. Olen myös todella rohkea ja utelias lähes kaikkia uusia asioita kohtaan.

Mut voi pyytää myös astutuskäynnille.


Friz

Merituulen Friz on syntynyt elokuussa 2017


Hei minä olen Friz. Tänne sisämaahan muutin Inkoosta 2019 ollessani kaksi vuotias. Nythän olen siis olen jo täysin aikuistunut aatelisen komea orimies. Minä olen poikalauman ainoa ja oikea johtaja vaikkakin annan Jörkan joskus leikkiä johtajaa, koska sitä on hauska katsella. Kuten aatelisilla yleensä niin minullakin jokainen liike, ele ja ilme on tarkoin harkittu. Jotkut ajattelevat että olen vain hidas, mutta näkisivätpä kun satun hulluttelu tuulelle poikain kanssa. En todellakaan ole hidas, vaan nopea kuin myrskytuuli merellä! Uudet asiat pitää mielestäni tuijotella hyvin ennenkuin niitä uskaltaa lähestyä, mutta esimerkiksi tuoreet voikukanlehdet lyhentävät tuijotusaikaa huomattavasti.

Minua saa kysyä kanssa astutuksiin.


Gustav

Merituulen Gustav on syntynyt heinäkuussa 2018


 Terve kaikille! Minä olen Gustav sanotaan myös Kustiksi. Olen kolme vee ori. Pukkilan tilalle tulin samasta paikasta veljeni Frizin kanssa 2019. Isot pojat jättää mut välillä ulos leikeistä ja joskus laittavat seisomaan kaatosateeseen kun ovat olevinaan kunkkuja. Oon muutaman kerra koittanut olla kovaääninen ja jämäkkä, mutta jätkät on lähinnä nauranu ja käskenyt menee kotiin kasvaan ja karvottuun. Siis häh!? Mähän oon kotona ja karva kasvaa kokoajan. Kaikki uus on ihanaa ja olen todella utelias, mutta sitten muistan että pitääkin perääntyä ja tutkailla ensin kauempaa onko uusi asia mahdollisesti uhka. Haluaisin kovasti olla ihmisten varsinkin lasten lähellä kun niiltä saa herkkuja, mutta isoilla pojilla on etuajo-oikeus herkkuihin. 


Frida

Frida de la Fuente on syntynyt kesäkuussa 2013


Hyvää päivää kaikille. Nimeni on Frida. Olen kahdeksan vuotias oman arvon tunteva rouva. Pukkilan tilalle muutin Lohjalta 2019. Olen tyttölauman yksinoikeutettu kuningatar. Käytökseni on harkitun eleganttia, mutta ruoka-aikaan saatan huolestua ruoan riittävyydestä ja eleganssi häviää hetkeksi, mutta vain hetkeksi. Joskus saatan heittäytyä hulluttelemaan Liisin kanssa ja otamme juoksukilpailuja, koska lasten kanssa kuuluu välillä leikkiä. Kuumalla ilmalla rakastan suihkuja ja kylpemistä kahluualtaass tai juoma-astiassa, kumpi nyt lähempänä sttuu olemaan. Tulen mielelläni tutkimaan vieraat ja ottamaan herkkuja mikäli sen hetkiset diivan linjani sen sallivat.


Kalypso

Ambra Kalypso on syntynyt kesäkuussa 2017


Hei olen Kalypso. Täytin tänä vuonna neljä. Pukkilan tilalle matkustin yhdessä Fridan kanssa Lohjalta 2019. Minua jännittää lähtökohtaisesti kaikki. Toisaalta olen uskaltautunut jo useasti tänä kesänä ottamaan vierailta voikukanlehtiä ja paria mini-ihmistä olen uskaltanut haistaakin. Kotiväen kanssa uskallan olla mukana touhuissa jo hyvinkin. Olen tyttölauman turvallisuusvastaava ja ilmoitan jos lähistöllä näkyy jotakin epäilyttävää kuten hirvi, peura, kettu, kissa, lehtiä tai muuta normaalista poikkeavaa.


Liisi

Cultivo Liisi on syntynyt toukokuussa 2019


Moikka moi! Liisi tässä mä oon kaks vuotta ja asunut täällä 2020 vuodesta. Tulin tänne Lohjan kautta ihan muina alpakoina ja hyvin sujahdin tyttöjen sekaan. Ne tosin ei aina oikein ymmärrä kuinka ihanaa ja ihmeellistä elämä on vaikka kuinka niille yritän asiaa innolla esittää. Mun mielestä kaikki ihan kaikki on uskomattoman mielenkiintoista ja tutkailun arvoista. Olen ollut tähän mennessä seikkailuillani lantalassa, rehulaatikoilla ja kurkistanut kanalaan. Osallistun myös aktiivisesti kaikkin tallihommiin ja tarkastan kaiken sinne tulevan ja sieltä vietävän asian. Ihmislapset ovat todella mielenkiintoisia otuksia ja toimialaani kuuluu mys heidän tarkastaminen. Kotiväki sanoo että olen höppänäsäheltäjäsöheltäjä, mutta sanovat sen varmaan rakkaudella kun hymyilevät samalla. Ai niin ja Jörkka on mun isoveikka.  

Posti